Lihavia luurankoja

Tässä heiluu helsinki: hupaisa pikkukaupunki
käy täynnä turhaa tohinaa, paisuen, turvoten, horjuen…
se huohottaen opettaa: ei hetkeä hukkaan heittää saa!
kapitalistin kuvastin kertoo sen: suurin on kaunehin.
Siis paisu ja tulosta tee, niin että järki sumenee
ei suurin ano armoa, vaan korkeintaan kuollessaankin muistuttaa:
Minäminäminä…minäminäminäminä…
minäminäminä…minäminäminäminä…
minäminäminä…minäminäminäminä…
Mutta mitä jää, mitä jää meiltä jälkeemme? kasa lihavia luurankoja.
korkeimman kummun koonnut on voittaja
Niinkuin koirat pavlovin me käymme suorin rintamin
päin palkintoja makeita: historia… mainen, katoava kunnia…
Annamme oman aikamme materialle kaikkemme
ja lapset tulkoot jälkeemme, he tietävät sen, missä on arvo ihmisen…
(toista:)
minäminäminä…minäminäminäminä…
minäminäminä…minäminäminäminä…
minäminäminä…minäminäminäminä…
mitä siitä jää, lihavia luurankoja
korkeimman kummun koonnut on voittaja.
mitä jää meiltä jälkeemme, kasa lihavia luurankoja
korkeimman kummun koonnut on voittaja.
…julistaa nimeään hiljainen hautausmaa!